Matkapuhelimien antennit ovat kehittyneet: piiska-antenni, virvelikelaversio, sisäänpainettavat, muovipatukat. Ja nyt – ei mitään!
Antenni ei jäänyt huomaamatta
Vuosikymmenen 1990 taitteessa paikallinen LVI-asiantuntija nosti matkapuhelimensa leivinuunimme päälle. Puhelin oli oikeasti iso. Se painoi monta kiloa suuren akkunsa vuoksi. Puhelimessa oli pitkä piiska-antenni. Antennin pituus muistinvaraisesti sanottuna oli metrin luokkaa.
Joitakin vuosia myöhemmin LVI-miehen puhelin oli vaihtunut silloisesti nykyaikaiseen kannettavampaan malliin. Laite oli enää yhden tiiliskiven kokoinen. Oli hienoa, kun laitetta pystyi kuljettamaan valjailla. Puhelin roikkui kantajansa päälle pukemassa, ristikkäin puettuja henkseleitä muistuttavassa hihnassa. Antenni oli tässä mallissa vähän lyhyempi kumipatukka, muistini mukaan 10 – 15 cm pituinen.
Erään valmistajan puhelimiin ilmestyi noin senttimetrin levyinen ja muutaman millin paksuinen litteä antenni, jolla oli pituutta ehkäpä reilu 10 cm. Antenni pyöräytettiin puhelimen sivusta ylös käytön ajaksi, ja laskettiin rungon viereen puhelun jälkeen. Toiminta muistutti virvelin kelan pyörimistä. Kätevää oli, että pöydälle jätettynä antennin pystyi silloinkin asettamaan pystyasentoon.
1990-luvulla antenneissa oli myös lyhyempää piiskaa, joka painettiin puhelimen sisälle talteen. Antennit alkoivat kuitenkin kutistua muutaman sentin mittaisiksi kiinteiksi patukoiksi puhelimen jatkeeksi.
Antenni – missä?
Pitkään aikaan puhelimissa ei ole enää ollut näkyvää antennia. Olennaista on huomata, että ilman antennia laite ei kuitenkaan toimi. Aluksi antenni ulotettiin laitteen ulkopuolelle näkyvän antennin muodossa. Varsinainen antenni on tietynlainen sähköjohdin metallisen, muovisen tai kumisen antennirakenteen sisällä.
“Antennittomissa” puhelimissa antennijohdin on sijoitettuna puhelimen sisälle tai puhelimen runkorakenteeseen. Siksi onkin hyvä tiedostaa, että kännykkä toimii parhaiten, jos sitä ei peitetä koko kämmenen taakse. Tällöin antennisignaali parhaiten tavoittaa lähimmän maston.
Jos kämmen häiritsee signaalin etenemistä, puhelin nostaa tarvittaessa lähetystehoa. Se aiheuttaa nopeamman akun kulumisen lisäksi jonkinlaista lisäkuormitusta käyttäjänsä elimistöön. Tietysti lähetystehot ovat yhteisesti sovitulla ja päättävien tahojen käsityksen mukaan ihmiselimistölle turvallisella tasolla.
Heikossa kentässä oltaessa kämmen saattaa riittää estämään vähäisen signaalin kulkemisen. Silloin ainakin kannattaa otetta höllentää ja luonnollisesti etsiä parempaa sijaintia.
Armeijassa ollessani pohjoisen salomailla, meni useita päiviä, että yhteyttä ei ollut saatavissa. Mieleen on piirtynyt yhteydenpito erään kannon nokasta, jossa seisoskelemalla juuri ja juuri sai puhelinyhteyden pysymään käynnissä.
Aiemmin kirjoitin matkapuhelimien sim-korttien kehittymisestä.
Bittimuseo kyselee, millaisia kokemuksia on puhelimen kuulumattomuudesta?
Kiitokset kuvista / Thank you for the pictures: