Jatketaan muistelua, mitä tietokoneella tuli 1990-luvulla tehtyä. Tuolloin poikasena pelasin Wolfenstein 3D -räiskintäpeliä. Siinä kuljetaan linnan sokkeloissa ja saadaan vastaan sotilaita ja koiria. En lähde kuvailemaan tarkemmin, enkä erityisesti arvosta tämän kaltaista peliä. Siihen aikaan tuli kuitenkin pelattua.
Teknisesti pelissä on hauskaa se, miten käytävät ja huoneet saatiin yksinkertaisella graafisella tempulla kolmiulotteisen näköiseksi. Kuvaamataidon tunnillakin harjoiteltiin, miten yhteen horisonttipisteeseen suuntaavilla viivoilla saadaan aikaan efekti etäisyyksistä, ja jonkin olemisesta lähempänä, toisen kauempana.
Kun hahmo aletaan piirtämään pikkuhiljaa suurempana, näyttää se tulevan lähemmäksi.
Myöhemmin saman kategorian pelejä ilmestyi lisää. Doomia tulin pelanneeksi kohtuullisen paljon. Siinä grafiikka oli melkoisesti näyttävämpää, vaikka todellisuuteen oli vielä matkaa – hyvä niin. Sitten minulla alkoikin tämä peligenre jäädä taka-alalle.
Aikanaan tietokoneita ei liitetty yhteen ihan noin vain. Muistan hyvin, kun tein liittämistä varten oman nollamodeemikaapelin. Se on tietyllä tavalla kytketty sarjaporttikaapeli. Kaapelilla pystyi liittämään kaksi PC-tietokonetta yhteen ja pelaamaan pelejä kaksinpelinä.
Ammattikouluaikaan tein tuon kaapelin ja tietokoneluokassa sitten kytkimme koneita yhteen. Pelaaminen tällä tavalla toi uutta jännitystä pelin maailmaan. Voitko kuvitella, että moninpelaaminen ei ollut tuolloin joka pojan ja tytön mahdollisuus?
Nollamodeemikaapeli oli kätevä myös autopelien kanssa. Toisena vaihtoehtona oli pelata samalla koneella yhdessä. Toinen kuski käytti näppäimistön vasemman reunan painikkeita ja kilpakumppani vastaavasti oikeaa reunaa.
Bittimuseo kyselee, onnistuuko sinulla kolvaushommat?
Kiitokset kuvista / Thank you for the pictures: